JULKAISEMINEN ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS-SARJASSA

Turun yliopiston julkaisuja - Annales Universitatis Turkuensis-sarja julkaisee Turun yliopiston väitöskirjoja. Sarjaan hyväksytään kaikki väitöskirjakäsikirjoitukset jotka ovat saaneet painatusluvan Turun yliopiston joltakin tiedekunnalta. Painatusluvan kopio tai tieto painatusluvasta (tiedekunnan antaman väitösluvan päivämäärä) tulee toimittaa sarjan toimitukselle (ks. yhteystiedot sivun alaosasta). Sarjaan ilmoittaudutaan täyttämällä Annales-sarjan tunnusten hakulomake.

Turun yliopiston julkaisuja - Annales Universitatis Turkuensis-sarja muutettiin 1.4.2007 lukien pelkästään väitöskirjoja julkaisevaksi sarjaksi. Sarjaan ei siis oteta enää muita kuin väitöskirjoja.

Kirjasto ei rahoita teoksia. Väitöskirjan painatuskustannuksien kattamista varten yliopisto myöntää väittelijälle painatusapurahan  josta saa lisätietoa laitokselta tai omasta oppiaineesta. Painatusapurahamäärät ovat muuttuneet 1.1.2008 lähtien. Vuodesta 2008 lähtien painatustuen saaminen painetulle teokselle on vaatinut teoksen sähköisen rinnakkaisversion julkaisemista Turun yliopiston julkaisuarkistossa.

Annales-sarjassa ilmestyvä väitöskirja voi ilmestyä joko painettuna ja verkkoversiona (sähköinen väitöskirja) tai pelkästään painettuna tai verkkoversiona (sähköisenä väitöskirjana). Julkaisutapa vaikuttaa myös teoksen painatusmääriin.

Sarja jakaantuu tieteenaloittain alasarjoihin. Tieteenala ratkaisee, mihin alasarjaan julkaisu tulee hakea. Kaikki suomen kiellellä julkaistut väitöskirjat julkaistaan kuitenkin tieenalasta riippumatta sarjassa C.

Kaikissa sarjan julkaisuissa tulee lukea (julkaisukielestä riippumatta) yliopiston nimi myös englannin kielellä virallisessä muodossa: University of Turku. (Rehtorin päätös 20.2.2009).

 

Alasarjat:

Sarja/Ser AI: Astronomica - Chemica - Physica - Mathematica, ISSN 0082-7002 (Tähtitietieteen, kemian, fysiikan, materiaalitieteen ja matematiikan alan julkaisuja)

Sarja/Ser AII - : Biologica - Geographica - Geologica, ISSN 0082-6979 (biotieteiden, maantieteen ja geologian alan julkaisuja)

Sarja/Ser B - : Humaniora, ISSN 0082-6987 (humanististen tieteiden, kasvatustieteiden, psykologian ja yhteiskuntatieteiden julkaisuja)

Sarja/Ser. C: Scripta Lingua Fennica Edita,  ISSN 0082-6995 (suomen kielellä julkaistuja julkaisuja kaikilta tieteenaloilta, ml. lääketiede, luonnontieteet, humanistiset tieteet, kasvatustiede, hoitotiede ym.)

Sarja/Ser. D: Medica - Odontologica, ISSN 0355-9483  (lääketieteen, hammaslääketieteen ja hoitotieteen englannin kielisiä julkaisuja)

 

Painosmäärät ja teoksen jakelutahot:

Katso sarjan teosten julkaisumäärät (minimipainosmäärä)  tiedekuntakohtaisilta sivuilta:

> Humanistinen tiedekunta

> Matemaattis-luonnontieteelline tiedekunta

> Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

> Lääketieteellinen tiedekunta

> Kasvatustieteiden tiedekunta

>Oikeustieteellinen tiedekunta ei ole julkaissut erillistä ohjetta. Ks. liite 1.

 

Kirjapainon velvollisuus on luovuttaa 6 kappaletta teosta Kansalliskirjastoon vapaakappaleena (L. kulttuuriaineistojen tallentamisesta ja säilyttämisesta 1433/2007) Kansalliskirjaston vaatimat kappaleet tulee huomata painosmäärän tilauksessa. 

Väitöskirja voidaan julkaista Annales-sarjassa halutessa pelkästään sähköisenä yliopiston julkaisuarkistossa. Yliopisto tarvitsee tällöin teoksesta vähintäin 3 paperista kappaletta, tiedekunnan antamista mahdollisista ohjeista tulee kysyä omasta tiedekunnasta. Yksi paperinen kappale toimitetaan kirjastoon, toinen opiskelijapalveluihin. Tiedekunta tarvitsee teoksesta vähintäin yhden kappaleen.  Paperiset kappaleet tulee laatia arkistointikelpoiselle paperille. Arkistointikelpoista paperia on myynnissä Suomessa yleisesti kirjakaupoissa. Käytettävän tulostimen musteen/väriaineen tulee olla myös arkistointikelpoista. Ks. Arkistolaitoksen Luettelo arkistointikelpoisista materiaaleista ja menetelmistä

Kirjastolle tulee toimittaa Annales-sarjassa ilmestyvää painettua  teosta 13 kappaletta  kymmenen (10) päivää ennen väitöstilaisuutta. Painetut julkaisut toimitetaan Turun yliopiston pääkirjastoon, vahtimestaripisteeseen, kirjaston sisääntulokerros. Käynti pääkirjaston sivuovesta virka-aikaan, p. (02)  333 6170.( Karttalinkki )

Julkaisuarkistossa ilmestyvä sähköinen väitöskirja tulee toimittaa kirjastoon 15 päivää ennen väitöstilaisuutta. Sähköisen version voi toimittaa joko Hermes-tiedostonlähetyspalvelun kautta (vastaanottajaosoite/recipient ty-annales@utu.fi) tai suoraan sähköpostilla ty-annales@utu.fi. Sähköisen version voi myös lähettää kirjastoon esim. CD/DVD-levyllä, ks. osoite alta (yhteystiedot). Julkaisun toi tuoda myös esim. USB-muistitikulla. Tuotaessa on hyvä sopia ajasta etukäteen (ks. yhteystiedot alta).

1.9.2007 lähtien sarjassa julkaisemisesta tehdään sopimus. Sopimuslomake tulee palauttaa kirjastoon mahdollisimman pian sarjanumeron hakemisen jälkeen postitse paperille tulostettuna. Sopimuslomake suomeksi (PDF) | englanniksi (PDF). Sopimuslomakkeet saa tarvittaessa paperisina kirjastosta. Toimitamme sopimuslomakkeen väittelijälle liitteenä vastauksena Annales-sarjan numeronpyyntöön.

Väitöskirjan laatijoita kehotetaan tutustumaan ennen julkaisupäätöstä rehtorinviraston laatimaan väittelijän ohjeeseen.  Ohje sisältää kaikki sarjassa julkaisemiseen tarvittavat tiedot. Sarjan kustantajana toimii Turun yliopisto. Väittelijät vastaavat itse sarjan teoksien sisällöstä (ml. teoksen nimike ja sisällön oikoluku), taitosta ja painatuksesta. Painatuspaikan saa valita vapaasti. Teoksen rahoitusta (painatusapurahat, laskujen maksu) koskevissa kysymyksissä tulee olla yhteydessä oman oppiaineen tai tiedekunnan kansliaan, ks. väittelijän ohje ja yliopiston talousosaston ohje väitöskirjan painatusapurahasta.  HUOM! Kirjasto EI  hoida teoksen rahoitukseen liittyviä asioita eikä huolehdi teoksen taitosta eikä painatuksesta. Teoksen rahoitus, taitto ja painatus kuuluu väittelijän omiin tehtäviin.

Kirjasto antaa sarjaan tulevalle teokselle juoksevan sarjanumeron, ISSN- ja ISBN-tunnuksen sekä tarkastaa, että ne tulevat painetuksi oikein. Teoksen tekijän tulee toimittaa tunnukset painoon. Väittelijä vastaa itse työnsä nimikkeestä ja mm. irtolehdellä ja nimiölehden kääntöpuolella  olevien väitöstietojen oikeellisuudesta.  Ennen sarjanumeron pyyntöä tulee väitöskirjan painatuslupa toimittaa kirjastoon (ks. yhteystiedot alla). Tunnuksien tilaaminen tapahtuu verkkolomakkeella. Pyrimme vastaamaan pyyntöihin viimeistään seuraavana arkipäivänä. Sarjanumeropyyntöihin ei vastata viikonloppuina (la-su) eikä iltaisin virka-ajan jälkeen. Sarjanumeroa ei anneta puhelimessa. 

Sarjalla ei ole varsinaisia teoksen sisällön laatimista ja teoksen taittoa koskevia ohjeita. Julkaisujen marginaalit, kirjasinlajin (fontit) ym. saa teoksen laatija päättää vapaasti. Tarvittaessa ohjeita voi kysyä esim. oman työn ohjaajalta. Kirjapainolla voi olla kirjasinlajeja (fontteja) ja marginaaleja koskevia omia ohjeita tai toivomuksia (esim. sivun pienennystä varten). Näitä tulee kysyä siltä kirjapainolta jossa teos on tarkoitus painattaa. Sarjaan tulevien julkaisujen kansien, nimiölehden, nimiölehden kääntöpuolen ja irtolehden tulee kuitenkin noudattaa yhteistä mallia, ks. sarjan kansimallit.

Ennen teoksen painattamista tulee väittelijän toimittaa teoksen kansien, selkätekstin, nimiölehden, nimiölehden kääntöpuolen sekä irtolehden vedokset (1:1 koossa)  kirjastoon tarkastusta varten. Kirjasto tarkastaa vedoksissa olevien vakiomuotoisten bibliografisten tunnisteiden oikeellisuuden (sarja-, ISSN- ja ISBN-tunnus). Käytännössä helpointa on pyytää kirjapainoa toimittamaan vedokset suoraan kirjastoon PDF-tiedostona osoitteella ty-annales@utu.fi tai  telekopiona numeroon (02)  333 5050. Tarkastusta varten tulee painatusaikatauluun varata 2-3 työpäivää. Kesäisin sarjan toimitus on ollut lomalla heinäkuussa  yleensä 1-2 viikkoa. Tänä aikana sarja ei ole jakanut tunnuksia eikä ISBN-numeroita eikä kansia ole tarkastettu. Tiedotamme tarvittaessa kesän ja juhlapyhien poikkeusaikatauluista erikseen. Pyydämme ottamaan huomioon mahdolliset poikkeukset jos olette julkaisemassa väitöskirjaanne tavanomaisina loma-aikoina tai yleisinä juhlapyhinä. 

 

Teoksen koko on B5. Kansien väri on vapaa.  Kanteen tulee painattaa yliopiston ns. siipisoihtu-logo tai vaihtoehtoisesti logon voi korvata teoksen aiheeseen liittyvällä kuvalla tai kuviolla.  Logoa voit pyytää tarvittaessa sähköpostilla ty-annales@utu.fi. Kannessa voi olla myös taustakuva ja logon voi jättää sopimuksen mukaan pois jos logo rikkoo olennaisella tavalla taustakuvaa. Sarjassa aikaisemmin ilmestyneiden teosten kansiratkaisuihin voi tutustua esim. Turun yliopiston pääkirjaston lukusalissa, jossa sarjan kaikki julkaisut on koottu yhteen hyllyyn, sijainti pääkirjaston lukusalissa hylly: Pää Ref  aik. Be.

HUOM! Kuvien kohdalla tulee tarkastaa niiden käyttöön liittyvät tekijänoikeudelliset kysymykset. Teoksen tekijät vastaavat tekijänoikeuksein noudattamisesta ja kuvien julkaisulupien hausta. Tekijöiden tulee itse säilyttää julkaisulupiin ja tekijänoikeusselvityksiin liittyvät asiakirjat. Kuvien kohdalla lisätietoja voi pyytää esim. Kuvaston sivuilta

Jos väitöskirja koostuu väitöskirjaosasta (koosteosa, yhteenveto) ja erillisistä artikkeleista tulee väittelijän huolehtia siitä, että hänellä on oikeus käyttää artikkelia osana väitöskirjaa. Asia voi käydä ilmi esim. lehden ja tekijöiden välillä tehdystä julkaisusopimuksesta. Tarvittaessa tulee olla yhteydessä siihen kustantajaan/lehteen joka on julkaissut alkuperäisen artikkelin.

Teoksen takakanteen painetaan luettelo sarjassa aikaisemmin julkaistuista teoksista. Tarvittaessa takakannen luettelon ja yliopiston logon saa pyytämällä kirjastosta (ks. yhteystietiedot). 1.1.2008 lähtien julkaisuluetteloon ei enää paineta julkaisujen sivumäärä- ja hintatietoja. Voimme toimittaa luettelon suoraan teoksen painavaan kirjapainoon.

Sarjanumeron pyyntö:  Annales-sarjan tunnusten pyyntölomake (Sarjanumeroa EI anneta puhelimessa)

Yliopiston nimi julkaisuissa

Kaikissa Turun yliopiston tutkijoiden julkaisuissa tulee olla julkaisukielestä riippumatta yliopiston nimi myös virallisessa englannin kielisessä muodossa University of Turku. (Rehtorin päätös 20.2.2009).

Turun yliopiston julkaisuja - Annales Universitatis Turkuensis julkaisusarjan julkaisuihin yliopiston nimi tulee merkitä etukannessa, nimiölehdellä ja irtolehdellä muodossa

Turun yliopisto –
University of Turku
Turku (julkaisuvuosi)

 

Muu kuin Annales-sarjassa ilmestyvä väitöskirja

 

Annales-sarjan ulkopuolella ilmestyvän väitöskirjan painatusmäärät ja jakelu, ks. tiedekuntien antamat ohjeet väitöskirjan julkaisemisesta ja jakelusta (linkit sivun yläosassa).  Kirjastolle tulee luovuttaa muuta kuin Annales-sarjassa ilmestynyttä väitöskirjaa neljä (4)  kappaletta varustettuna väitöstiedot sisältävällä irtolehdellä. Kappaleet toimitetaan Turun yliopiston pääkirjaston vahtimesteripisteeseen, pohjakerros, sisäänkäynti sivuovesta (virka-aikaan).

 

Yhteystiedot: Turun yliopiston kirjasto / Annales-sarja, FI-20014 TURUN YLIOPISTO, fax (02) 333 5050, sähköposti ty-annales(at)utu.fi,  p. (02) 333 5870.

 

16.09.2010 10:53 Mikko Pennanen