Turun yliopiston kirjaston historiikki valmistunut


Turun yliopiston kirjaston historiikki 1970-luvulta 2000-luvulle julkistetaan vuoden 2009 lopussa, tilanteessa jolloin Turun yliopisto muuttuu valtion yliopistosta julkisoikeudelliseksi yliopistoksi. Historiikki kuvaa Turun yliopiston kirjaston vaiheita valtiollisella kaudella.

Vuoden 2009 lopussa yliopisto teki päätöksen Turun yliopiston kirjaston ja Turun kauppakorkeakoulun kirjastojen yhdistämisestä (uudeksi) Turun yliopiston kirjastoksi 1.1.2010 lähtien. Samalla kirjasto asema muuttuu yliopiston erillislaitoksesta yliopiston hallinnon organisaatioon – yliopistopalveluihin - kuuluvaksi yksiköksi. Sekä yliopiston että sen kirjaston aseman muuttuminen sai aikaan tarpeen aikaistaa vuosia vireillä olleen Turun yliopiston kirjaston historiikin julkaisemisen vuoden 2009 lopussa.

Historiikki on käytettävissä verkkojulkaisuna Turun yliopiston julkaisuarkiston kautta https://oa.doria.fi/handle/10024/50680. Historiikin on kirjoittanut kirjastonhoitaja, FM Liisa Hilander

 

22.12.2009 14:27 kirjasto@utu.fi