SANOMALEHDET
Pääkirjaston toisessa kerroksessa sijaitsevassa lehtihuoneessa voi lukea kotimaisten ja ulkomaisten sanomalehtien uusimpia numeroita. Sanomalehtiä säilytetään lehtihuoneessa noin kuukausi.
Sanomalehtien saatavuus selviää kirjaston Volter-tietokannasta, johon on luetteloitu suurin osa Turun yliopiston kokoelmissa olevista lehdistä. Tiedot tietokannasta puuttuvista, kirjastossa olevista sanomalehdistä löytyvät kirjaston kortistoista, joita voi selata pääkirjaston toisessa kerroksessa. Varastossa olevat sanomalehdet saa käyttöönsä tekemällä aineistopyynnön ja niitä voi lukea Juslenian päädyssä sijaitsevassa sanomalehtilukusalissa .
Asiakkaiden käytettävissä on elektronisia sanomalehtiä, niin päivittäin ilmestyviä kuin sanomalehtien historiallisia arkistoja. Niistä kerrotaan enemmän kohdassa Verkkosanomalehdet.
Kotimaiset sanomalehdet
Turun yliopiston kirjastossa on lähes kaikki Suomessa julkaistut kotimaiset sanomalehdet joko alkuperäisenä tai mikrofilminä. Vuoden 2008 alusta lähtien sanomalehtiä ei kuitenkaan enää saada vapaakappaleina Turun yliopiston kirjastoon lainmuutoksen takia.
Sanomalehtiä on, varaston alkuperäisten ja mikrofilmien lisäksi, myös ryhmätyöhuoneessa pääkirjaston 2. kerroksessa, jossa voi lukea mikrofilmejä. Siellä on eräistä käytetyimmistä sanomalehdistä mikrofilmit, jotka ovat tilaamatta käytettävissä, mikäli lukulaitteita on vapaana. Lukulaitteen voi varata verkossa olevasta varauskirjasta. Painettujen kotimaisten sanomalehtien valokopiointi on kielletty. Lehtiä voi kuvata digikameralla.
Tarkempia tietoja kotimaisista sanomalehdistä löytyy sivulta Pääkirjaston Fennica-kokoelman sanomalehdet.
Ulkomaiset sanomalehdet
Pääkirjastoon tulee ulkomaisia sanomalehtiä, joista on luettelo linkissä Lehtihuoneen ulkomaiset sanomalehdet. Pääsääntöisesti niitä säilytetään kuluvan vuoden lisäksi edellinen vuosi.
Ulkomaisia mikrofilmattuja sanomalehtiä on pääkirjastossa 19 nimekettä, pääosin 1700- ja 1800 -lukujen lehtiä.


